Hevoset-messut 6.-7.4.2024
Voit käyttää haussa asteriskia *
Salasana unohtunut?
Takaisin orilistaan
kuva
HUOM! SALMIAKKI POIKA TARJOLLA VIIMEISTÄ KAUTTAAN TÄNÄ VUONNA !!!!!

Ori, joka periyttää laatua, liikettä ja huippumukavaa luonnetta!

Salmiakki Poika on erisukuinen I-palkinnon suorittajaori, jolla on laajat ja joustavat liikkeet. Sen isä on Onnipoika (L3 I), jonka siemen on yhtenä harvoista hyväksytty suomenhevosten geenipankkiin. Emä A.T. Pikku-Laku on kantakirjattu P-suunnalle 40 rakennepisteellä. Emänemä Tosi-Musta on jälkeläispalkittu, ja kaikki sen neljä jälkeläistä on kantakirjattu.

Salmiakki Poika on kilpaillut useita vuosia kouluratsastuksessa kansallisella tasolla hyvällä menestyksellä. Sen lisäksi se on osallistunut muutamiin kenttäkisoihin 80 cm tasolla ja sijoittunut kolmesta kenttäkilpailustaan kahdessa. Mikki toimii moitteetta myös kärryjen edessä sekä omistajansa hyvän mielen harrasteratsuna. Ori on geenitestattu ja on homotsygootti mustan värin suhteen, eli tulee jättämään vain mustajouhisia jälkeläisiä.

Mikki on erittäin ihmisrakas, kiltti ja hyväkäytöksinen ori, joka lähtee töihin kuin töihin mielellään. Oriasemalle ori kulkee omalla trailerilla, ja pukille sen voi taluttaa omistaja yksin. Ori on ollut mukana monenlaisissa yleisötilaisuuksissa, mm. messuilla sekä lähtöjen esittelijänä raveissa. Se nauttii silminnähden esiintymisestä. 
 
Saavutukset:
2009 Tamma- ja varsanäyttely Vermo I-palkinto: 8-8-8-8-9-8, NP
2010 Nuorten suomenhevosten laatuarvostelu Ypäjä, 3/25
2011 Nuorten suomenhevosten laatuarvostelu Ypäjä, 9/47
2015 Kelmi Cupin voitto
2017 Satula.com Prestige Cupin voitto 
2019 Kelmi Cupin voitto

Jälkeläiset:
Salmiakki Pojalla on 48 jälkeläistä. Jälkeläiset ovat luonteeltaan rohkeita, sosiaalisia ja helppoja käsitellä ja opettaa. Mikki jättää varsoilleen vahvasti omaa leimaansa: kompaktia rakennetta, järeää jalkojen luustoa, hienoa laukkaa sekä joustavaa ravia. Mutkattoman luonteensa ansiosta ori sopii hyvin myös tasoittamaan luonnetta kuuman tai aran tamman kanssa. Jälkeläiset ovat kookkaita, vaikka orin emäpuolelta löytyykin pienhevosia. 

HUOM! SALMIAKKI POIKA TARJOLLA VIIMEISTÄ KAUTTAAN TÄNÄ VUONNA !!!!!
Salmiakki Poika
RotuSuomenhevonenSukupuolioriReknro1316-06R
Syntynyt11.5.2006MaaSuomiEmälinjaSirppa 52188
Säkä160 cm Värim (ei merkkejä)
KasvattajaPelli Johanna, Padasjoki
SiirtohistoriaJälkeläisluokkaJälkeläiset48 jälkeläistä
Muuta

Kantakirjaustiedot

Jalostusarvostelut

PäivämääräPaikkaPalkintoPisteetSäkäk.Lautask.
28.1.2014YpäjäII8-7-7/7-9=38160.00 cm159.00 cm
Rungon pituus165 cmRungon ympärys190 cmRungon syvyysKuva
Ryntään leveys50 cmEtusäären ympärys22.5 cmEtusäären leveys
Kuntoluokka4+Kaikki mitat / muut mitatlautasen leveys 56 cm
LausuntoHyvät tyypit, pitkä pyöreä runko, hieman raskas pää, ylhäälle asettuva ihrakaula, piirteetön lyhyt säkä, pitkä lanne, loiva lautanen, kapenevat lyhyet reidet.

Hyväluiset jalat, etujalat sapelihakuiset ja niissä taittuneet varvasakselit, takajalat melko hyväasentoiset, leveät takasääret. Pyöreät, laajat, leveäkantaiset kaviot (tilsakumit). ELL: Esitetty hyvässä kunnossa, jaloissa ei merkittäviä rasitusmuutoksia. Yläpurenta 2mm. Röntgen: Kalkkeuma vasemman takajalan vuohisen etupinnalla (ell-todistus).

Etujalkojen liikkeet ahtaat käynnissä, epävakaa kinner, irtonainen käynti ja hyvä yliastunta. Etujalkojen liikeet melovat ja takajalkojen liikkeet suora juostessa, pitkä matala ravi.
Estekoe 7: hyvä selkätekniikka ja etujalkojen tekniikka, takajalat jäävät roikkumaan (voimattomat). Askellajit, käynti 6: ajoittain passivivaihteista, rentoutuessaan tahti paranee melko pitkä askel, ravi 7: tahdikasta ja rentoa, saisi olla energisempää ja jäntevämpää, laukka 8: erittäin tahdikasta ja isoa, saisi kantaa paremmin takaa ja liikkua paremmin ylämäkeen. Ratsastettavuus: kuolaintuntumaan ja apuihin reagoiminen vaihtelee, hieman vino, laukassa hyvä tasapaino,
hevonen on tehtävien tasalla. Luonne: melko yhteistyöhaluinen, ajoittain keskittymisongelmia, eteenpäinpyrkimys epätasaista.
MuutaKantakirjauskokeen muut pisteet: kouluratsastuskoe (67,60 %), luonne 8, liikkeet 7, estekoe 7, ratsastettavuus 8, yht. 30 p.

Kilpailuarviointi: 2011 osallistunut laatuarvosteluun sijoittuen 9/47.

Sukuarviointi: Isä Onnipoika 2318-89R, emä A.T. Pikku-Laku 2568-91P, ei. Jessimo 1186-80RP, ee. Tosi-Musta 1465-80P. Emällä seitsemän jälkeläistä, joista P-suunnalla t. Lakun Likka. Emänemällä neljä jälkeläistä, joista R-suunnalla t. A.T. Jessiru ja P-suunnalla t. A.T. Jesta, t. A.T. Pikku-Laku ja t. Portteriina.
21.2.2018Jalostusvaliokunnan kokousI
Rungon pituusRungon ympärysRungon syvyys
Ryntään leveysEtusäären ympärysEtusäären leveys
KuntoluokkaKaikki mitat / muut mitat
Lausunto
Muuta
Näyttelytuloksia
PvmNäyttelyPalkintoPisteetSäkäk.Lautask.Muuta
8.6.2007Tamma- ja varsanäyttely JämsäII- 8-7-7-7-7-8145.0 cm146.0 cmarv. ratsuna
Hieman alakylkinen runko, jyrkkä lapa, pitkä säkä, painunut selkä. Etujaloissa vennot vuohiset, takajalat hyväasentoiset, leveät takasääret. Pyöreät matalapohjaiset kaviot, hyvä sarveinen. Suorat käyntiliikkeet, taipumus peitsiin. Joustavat hyvät raviliikkeet.
9.5.2009Nuorten suomenhevosten laatuarvostelukarsinta Ypäjä7/24irtoh 6,5-7,5-7,0, askell 9,25-7,25-6,5, ka. 14,67
30.5.2009Nuorten suomenhevosten laatuarvostelukarsinta Harju, Virolahti6/18irtoh 8,5-9,0-9,0, askell 7,0-8,5-8,0, ka. 16,67
4.9.2009Nuorten suomenhevosten laatuarvostelu Ypäjä19/29ell 8-8, rak 8-7-8-8-8, irtoh 8,75-9,0-8,50, askell 5,75-8,25-7,5, ka. 7,90
27.10.2009Tamma- ja varsanäyttely VermoI-, Paras varsa8-8-8-8-9-8158.0 cm157.0 cmarv. ratsuna
22.5.2010Nuorten suomenhevosten laatuarvostelukarsinta Ypäjä4/30irtoh 8,0-8,0-8,5, askell 7,5-7,5-8,0-8,5, ka. 16,04
3.9.2010Nuorten suomenhevosten laatuarvostelu Ypäjä3/25ell 9-9, rak 9-8-6-8-7, este 7,25-7,75-8,25, askell 8,0-7,75-8,25-9,0, ka. 8,02
2.9.2011Nuorten suomenhevosten laatuarvostelu Ypäjä9/47este 7,75-8,0-7,5, askell 7,0-7,25-7,5-7,25, ka. 7,46
Suurkilpailusaavutuksia (2 kpl)
2015Kelmi Cup (1.)
2019Kelmi Cup (1.)
Onnipoika
2318-89R
m 156 cm s. 1989† FIN
-
sh
Mallipoika 1617-76J
prt 157 cm s. 1975 FIN
26,9aly-27,6ly
sh
Eri-Poikka 6509
26,0a-27,8 prt 149 cm s. 1952 FIN
Eri-Aaroni 3423 Valio 27,8ke trt 157 cm s. 1932† Murto 2306 A 29,4 trt 158 cm s. 1917†
Upeva 1679-V AA 50,0 trt 150 cm s. 1922†
A-Reima yh 60671 Valio 35,3s-40,8 vprt 155 cm s. 1945Lähetti 4193 AA 38,5 trt 159 cm s. 1939†
Sisko 2537-V vprt 151 cm s. 1926
Milina 751-71TJ Valio
37,8aly-41,3ly tprt 156 cm s. 1970 FIN
Mili 7028 44,9ke prt 157 cm s. 1964† Uskoton 6166 Vj 26,8aly-29,6ke vprt 158 cm s. 1954†
Uili 29517 Valio tprt 154 cm s. 1954†
Entoliina 101913 trt 154 cm s. 1966Ento 6560 34,5a trt 157 cm s. 1957
Vireliina yh 62073 Valio rt 156 cm s. 1955
Oona 1691-82R
m 154 cm s. 1981 FIN
-
sh
Lunastin 507-73T
29,4aly-30,9ly tprt 159 cm s. 1972 FIN
Mirha 6438 31,3a tprt 159 cm s. 1956Pisteri 5736 31,8 trt 154 cm s. 1949†
Resina 18448 42,5 prt 160 cm s. 1946
Luna Jt 151 33,5a-38,8 tprt 161 cm s. 1963Lake 6425 38,3 trt 159 cm s. 1956
Tuularo 502289 tprt 157 cm s. 1952
Perho 502-73T
trn 157 cm s. 1971 FIN
Kroisos 6905 49,8 trt 162 cm s. 1962 Satu 6479 42,1 prt 161 cm s. 1957
Valta 100582 tsvrt 157 cm s. 1954
Laikka 102044 m 155 cm s. 1966Pelle 6858 37,2aly-39,8ly trt 162 cm s. 1961
Lirppa 101170 vrn 154 cm s. 1960
A.T. Pikku-Laku
2568-91P
mrn 147 cm s. 1991† FIN

sh
Jessimo 1186-80RP
trt(hopea) 144 cm s. 1979† FIN
-
sh
Kimmoke 377-72J
28,3aly-31,3ke trt 155 cm s. 1967 FIN
Jonne 6731 Vj 29,9aly-32,2ly tprt 157 cm s. 1960† Ponne 5902 AA 29,7 prt 156 cm s. 1951†
Lähetys 503045 Vj 43,4ke trt 158 cm s. 1953†
Tulkki 29296 prt 154 cm s. 1953Ihmetys 4232 Valio 36,4 trt 158 cm s. 1939†
Tuulikki 20985 AA tprt 152 cm s. 1938
Jessi-Mei 2046-75T H
56,9 tprt 157 cm s. 1965 FIN
Primaus yh 950 Valio 29,8 klrt 160 cm s. 1945† Lähetti 4193 AA 38,5 trt 159 cm s. 1939†
Lenno 52756 Valio prt 160 cm s. 1940
Pikku-Mara vprt 155 cm s. 1954Eri-Arpa 5554 38,8 trt 157 cm s. 1948
Piirron-Mara 32308 39,8 prt 154 cm s. 1938
Tosi-Musta 1465-80P
m 148 cm s. 1979† FIN
-
sh
Tosi-Pinko 1613-75J
28,1aly-32,0ke tprn 151 cm s. 1968 FIN
Toli Jo 40 29,5a prt 154 cm s. 1961†Ihme-Toti yh 1138 A 25,9 rt 153 cm s. 1948†
Vekkuli 100606 Vj 37,6 trt 159 cm s. 1956†
Eri-Musta 36086 Valio 39,3ke m 158 cm s. 1952Eri-Vili 4057 P 28,1-25,2s trt 156 cm s. 1938†
Vuokko 32212 trn 152 cm s. 1938
Puhe-Musta 923-72
53,9ly m s. 1971 FIN
Puhemies 6572 Valio 26,0a-27,8 trt 153 cm s. 1957† Erilo 5731 Valio 26,8-25,3s tprt 156 cm s. 1950†
Funkis 57189 38,0 prt 157 cm s. 1940
Aro-Tomu 504093 m 158 cm s. 1959Aromus yh 586 Valio 29,9 tprt 157 cm s. 1938†
Viirus 501106 38,1 vprn 157 cm s. 1947
Sukutiedot
Sukusiitosaste4.133 %Täysiä sukupolvia7Kauimmainen sukupolvi24
Yhdistelmät
Lähetti 4193 AA(5) + (5 + 7)Eri-Aaroni 3423 Valio(4 + 7 + 7 + 8 + 8 + 10) + (6 + 7)Aromus yh 586 Valio(7 + 9) + (5)
Eri-Vili 4057 P(7 + 7) + (5 + 6)Johto 3524 AA(8) + (6)Murti 3582(8 + 8 + 8) + (6)
* Joutsa yh 6753(7) + (7)Murtimo 3642(7) + (7)Vorna 3098 AA(8 + 10) + (7 + 7)
Näytä kaikki...
Hinnat
Varausmaksu200,00 €
Varsamaksu500,00 €
Lisätietoja siirroista
Ei siirtoja, ori on tarjolla vain keinona Kylämäen oriasemalla.
Muita maksuun liittyviä tietoja
Astutusmaksu sisältää kiimakontrollit, siemennykset ja tiineystarkastukset kolmeen kiimaan. Kylämäessä tamman hoitopäivän hinta on xx €/vrk ja varsallisen tamman xx €/vrk.
Hinnat sisältävät ALV 24%
Yhteystiedot
Siirtoasema/oriasemaOmistaja/haltijaMuu
Siementilaukset (edellisenä iltana ennen klo 20):
Kylämäen Hevostila, Marttila
Elina Kylämäki puh. 044 484 5800
info@unki.fi
Kyselyt ja ennakkovaraukset:
Pirja Sulkumäki / Navalan Ratsutalli Tmi
puh. 040 707 3418
pirja.sulkumaki@navalanratsutalli.fi tai fb yv
Omistajan työn vuoksi toivomme siemennysten aloitusta touko-/kesäkuussa.